Jyväskylän KaupunkiMarttojen pikkujoulut 2014

Järjestin erään toisen Martan kanssa Jyväskylän KaupunkiMartat ry:lle pikkujoulut joulukuun alkupuolella. Tarkoituksena oli järjestää toiminnalliset pikkujoulut, joissa jokainen pääsisi tekemään jotain jouluista. :) Kaiken piti olla suht helppoa ja nopeaa, jotta selviytyisimme illan aikana kaikesta.

 
  
Ja kuten kuvasta näkyy, oli ohjelmassa ensin joulupuuroa glögin kanssa tarjoiltuna tottakai, sitten yhteistä leivontaa (mozzarella-tomaattitaskut ja mustikkatuorejuustotortut) ja askartelua paperikuusien sekä  -sydämien muodossa. Lopuksi pidin vielä leikkimielisin joulumusavisan, jossa tarkoituksena oli tietää sekä joulukappaleen nimi että esittäjä. Maksimipistemäärä visassa oli 20 ja voittaja saikin hurjat 19 pistettä! :) Voittaja sai palkinnoksi Arlan kassin, pannunalusen ja piparkakkurahkan. Samanlaisen setin arvon vielä kaikkien muiden kesken.

 Sitten alkoi Marttakeskuksen ylätiloissa sijaitsevan tilan laittaminen jouluiseen kuntoon...


Joulupuuroakin keittelimme samalla, jotta saisimme puuron valmiiksi tiettyyn kellonaikaan mennessä. Onneksi se lopulta onnistui hyvin, vaikka alku meinasi takerrella tuon induktiolieden vaikeakäyttöisyyden tähden. :D Niin ja Arla sponssasi meille illan maitotuotteet. 
Suurkiitos sinne teille!! :)

Ja tulihan siitä lopulta oikein hyvänmakuistakin, vaikka itse sanonkin. :D Myllyn Paras lähetti meille muuten Jouluiset leivonnaiset -reseptivihkosia, mistä kiitos sinne!

Kun puuro oltiin saatu syötyä ja glögit maisteltua, alkoi leipomisen vuoro! 
Tässä täytellään joulutorttuja. :)

Ja tässä valmistetaan mozzarella-tomaattitaskuja. Tosi helppoja valmistaa ja maistuivatkin herkullisilta! :)


Parisenkymmenttä Marttaa oli paikalla, joten mukavasti saimme väkeä pikkujoulurientoihin. :)

Tässä valmiit taskut!

Ja tässä paistoa varten valmiit tortut. :)

Sitten aloimme askarrella paperikuusia! Saattoi siinä muutama voimasana tulla jokusenkin mieleen, sen verran vaikeaselkoiset ohjeet olivat. :D Itse olin kotona muutaman kuusen valmiiksi harjoitellut ja parhaani mukaan yritin käydä jokaisen pöydässä neuvomassa. Sitten kun sen ohjeen oli tajunnut, niin ei muuten hevillä mielestä lähdekään. 
Nimim. juuri tein pari kuusta ihan muistista. ;)

Sitten alkoi paperisydämien askartelu, joita opetti tekemään Martta-parini. :) Hän uhrasi tähän vanhan nuottivihkonsa, joista saatiinkin upeita sydämiä aikaiseksi!


 Askartelun jälkeen päästiinkin sitten vielä herkkujen kimppuun kahvin ja teen kera. :)



















Tässä vielä kotona askartelemiani kuusia. :)



Ja loppuun vielä näitä upeita paperisydämiä ja joku tonttukin siellä ikkunassa näkyy. ;) Kivat pikkujoulut olivat, toivottavasti muutkin tykkäsivät! :) 

~*~

Marttojen toimintaan voit käydä tutustumassa Marttojen kotisivuilla ja mikäli sinua kiinnostaa Jyväskylän KaupunkiMarttoihin liittyminen, voit käydä ensi vuoden alussa tsekkaamassa uuden toimintasuunnitelman. Kunhan se saadaan ensi kokouksessa tehtyä. :-)

Vielä ehdin näin tapaninpäivän kunniaksi toivottaa rentouttavaa loppujoulua! :)

Arla sponssasi illan maitotuotteet.

Kommentit

  1. Olipa kiva törmätä jälleen uuteen ruokablogiin jkl:stä :)

    VastaaPoista
  2. Teillähän on ollut mukavat pikkujoulut!
    Jokohan saisin aikaseks liittyä marttoihin...useamman kuukauden olen jo ajatusta työstänyt. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥